torstai 10. kesäkuuta 2010

Rahan valta

Tervehdys.

Eilen sitten vapauduin pakkohoidostani ja juhlistin sitä hieman tapaamalla kavereita. Sain myös pienen oivalluksen:

Rahan valta = Pahan valta.

Tästä sitten inspiroiduin tänään ja kirjoittelen hieman ajatuksiani auki.

Ihmisellä, kuten muilla laumaeläimillä, on tarve määritellä hierarkiaansa. Nykypäivänä yksinkertainen mittari hierarkiassa on raha. Rikkaalla ihmisellä on valtaa ja oikeuksia yli muiden. On myös muita mittareita, kuten julkisuus. Tästä syystä julkkikset ovat vähän "parempia" ihmisiä ja monet haluaisivat olla sellaisia, jos vain siihen kykenisivät tai uskaltaisivat.

Mitä se sitten ihmisapinoilla tarkoittaa olla hierarkiassa korkealla? Alfauros saa tietysti valita kenen kanssa parittelee. Sellaisesta statuksesta moni mies haaveilee. Rahalla ei tietystikään ihan kaikkia (ja hyvä niin) naisia saa, mutta valikoima kasvaa huimasti jos rahaa on paljon. Rahalla voi myös ostaa suojaa alemmilta uroksilta joten se on myös siinä mielessä haluttua valuuttaa.

Itsellänihän on lähinnä velkaa, joten mitä jää jäljelle? No muunlainen valta (voima). Mitenkäs sitä sitten kehitetään? Vaikkapa hankkimalla henkistä valtaa tai ihan konkreettista voimaa. Papeilla on henkistä valtaa. Täten julistan itseni oman uskontoni papiksi. Konkreettista voimaa voi hankkia esim. punttisalilta tai treenaamalla nykyajan pankrationia (kreik. pan kratos [kaikki voimat]) eli vapaaottelua. Punttiskortilla on vielä latauksia jäljellä ja tänään ajattelin mennä Suomen kovimpaan vapaaotteluseuraan tutustumaan jujutsu-treeneihin, joten tästä tullee ihan hyvä päivä vielä.

Omasta uskonnostani kirjoittelen todennäköisesti myöhemmin.

- Vesa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti